Sivut

Juttuja Seminaarin koululta ja oikeastaan mistä vain

Aloitin tämän blogin kirjoittamisen aikoinaan jo Ojoisten koululla ja jatkoin Seminaarilla. Blogi on ollut pitkään telakalla, kunnes huhtikuussa 2014 into kirjoittamiseen syttyi jälleen. Wanhat jutut löydät sivustolta, uusiakin rupeaa nyt tulemaan.
Seminaarin koulun luomisen yhteydessä kirjoittamani informatiiviset sivut olen poistanut.


Kirjoitan pääasiassa kouluelämään liittyvistä monenlaisista asioista, mutta muutkin asiat kiinnostavat.

Hienoa, jos olet kiinnostunut vierailemaan sivuillani. Palautetta otan mielelläni vastaan sähköpostiini pasi.rangell@hameenlinna.fi

sunnuntai 12. syyskuuta 2010

Arki

On sunnuntai-ilta, kellokin on jo 20.30. Ajatukset siirtyvät väkisin arkeen ja huomiseen työpäivään. Millainen on tuleva työ- ja arkiviikko? Onko arki tylsää? Onko se vain seuraavan viikonlopun odottamista? Onko hyvää elämää tarjolla vain viikonloppuisin ja lomilla?
Taidan olla siitä kummallinen olio, että minusta maanantaina töihin meno ei ole vastenmielistä. Minusta on upeaa mennä töihin, huikata hyvät huomenet työkavereille, turista hieman miten viikonloppu on mennyt.

Oppilaita käytävillä kellon soitua. ”Huomenta reksi, terve reksi!” Oppilaista saan energiaa, heillä sitä nimittäin on jaettavaksi asti…
Aamurutiinien jälkeen tietokone auki, sähköpostiohjelman käynnistys ja viikko on käynnissä. Ei kestä aikaakaan, kun päivän ensimmäinen asia tai ongelma tulee ratkaistavaksi. Opettaja, ohjaaja tai joku muu henkilökunnasta kurkistaa ovelta ja kysyy: "Oisko sulla hetki aikaa?" Akuuttien ongelmien tai ylipäätään asioiden ratkaisujen pohtiminen on mielekästä. Jätän juuri tekemäni työn keskeytyksen johdosta hetkeksi ja siirrän huomioni kysyjään. ”Joo, on aikaa, tule vaan sisään.” Siinä vaiheessa viikonloppu on viimeistään jäänyt taakse ja mielenkiintoinen arki täydessä vauhdissa. Olen valinnut avoimien ovien linjan, eli oman työhuoneeni molemmat ovat auki tulijoille, ellei huoneessani ole palaveria. Pidän sitä mielekkäänä; haluan olla koulumme elämän pulssissa mukana, tavoitettavissa.
Olen myös työonnellinen; pidän työstäni ja sen monipuolisuudesta, päivään ja viikkoon mahtuu paljon asioiden pohtimista, suunnittelua, ratkaisuja, ehdotuksia, suosituksia ja tietysti kokouksia ja palavereja. Niitä on paljon… Oppitunneistakin pidän, tosin nykytyössäni niitä on vain pari viikossa.
Minäkään en ole teräsmies, siis väsyn ja stressaannun välillä. Ei tämäkään työ helpoimmasta päästä ole. Täytyy myöntää, että esim. viime keväänä olin aika väsynyt. Nuorempana ajattelin, että jaksan mitä vaan, mikään ei minua kaada. Niin, olen oppinut, että se ei valitettavasti pidä paikkaansa.
Arki on minusta töissä mukavaa, suuri tekijä siinä on fiksut ja mukavat työkaverit. Mutkattomat välit antavat mahdollisuuden nauttia töissä olosta.
Työpäivän jälkeen arki jatkuu kotona. Arjen luksuksesta työpäivän jälkeen on monia esimerkkejä. Yleensä tultuani kotiin juon teetä ja syön pari leipää. Vaikka se on oikeastaan rutiinia, maistuu se luksukselta, kun asennoituu oikein. Yleensä Heidi on silloin myös kotona, vaihdamme teen juonnin lomassa työpäivän kuulumiset. Sitten on vuorossa päivän juoksulenkki. Sinne lähteminen ei aina ole luksusta, se on myönnettävä. Sieltä tuleminen, suihkussa käynti ja lenkin jälkeen syöminen sitä vastoin täyttää kirkkaasti arjen luksuksen vaatimukset. Kysymys on oikeastaan tässäkin kohdassa asenteesta. ”Juonko mä taas sitä saamarin teetä väsyneenä töitten jälkeen vai juonko teetä rauhassa hyvän työpäivän jälkeen ja nautin arjen pysähtyneestä hetkestä. Sait varmaan pointin; it`s your choice!
Luksuksen luksusta on toki sitten perjantai-ilta! Lenkin jälkeen alkaa siirtyminen viikonloppufiilikseen. Punaviinipullosta korkki auki, sen oheen hyvää syötävää ja elämän ihmettelyä ja suunnittelua yhdessä ja hermo lepää! Säntillisenä virkamiehenä punaviiniä juodaan tietysti kohtuudella eikä tietenkään joka perjantai…

Niin, kai se on kuitenkin niin, että me itse päätämme, onko arki hienoa vai ei. Totta kai on aamuja, jolloin on kiire, koira ei pissikään heti ulos vietäessä, mikään muukaan ei onnistu ja ajattelee, että ei hemmetti, nyt on vasta maanantai… Mutta yleisesti ottaen: oma asenteeni ratkaisee onko arkeni hienoa vai ei, sekä töissä että kotona. Pienellä säädöllä voi saada omaan ajatteluun paljon muutoksia.
Arki kattaa kuitenkin valtaosan ajastamme, siis hyvää arkipäivää!

Asiasta toiseen. Olet varmaan tietoinen, että Suomi ja varsinkin koululaitoksemme on rankattu maailman parhaaksi! Myös uutta tuntijakoa pohditaan tällä hetkellä. Taito- ja taitoaineita ollaan lisäämässä. Onko meillä maailman mestariolo hämeenlinnalaisessa koulussa? Näitä asioita on kommentoitava seuraavassa blogissa.