Sivut

Juttuja Seminaarin koululta ja oikeastaan mistä vain

Aloitin tämän blogin kirjoittamisen aikoinaan jo Ojoisten koululla ja jatkoin Seminaarilla. Blogi on ollut pitkään telakalla, kunnes huhtikuussa 2014 into kirjoittamiseen syttyi jälleen. Wanhat jutut löydät sivustolta, uusiakin rupeaa nyt tulemaan.
Seminaarin koulun luomisen yhteydessä kirjoittamani informatiiviset sivut olen poistanut.


Kirjoitan pääasiassa kouluelämään liittyvistä monenlaisista asioista, mutta muutkin asiat kiinnostavat.

Hienoa, jos olet kiinnostunut vierailemaan sivuillani. Palautetta otan mielelläni vastaan sähköpostiini pasi.rangell@hameenlinna.fi

maanantai 1. marraskuuta 2010

Vieraita Saksasta

Kirjoitin viime keväänä blogissani kokemuksistani Saksan reissulta. Olin silloin Cellessä heidän kutsumana pitämässä kaksi luentoa Suomen koulujärjestelmän hyvistä puolista sekä esi- ja alkuopetuksen yhteistyöstä. Olen tutustunut Cellessä sijaitsevan Hehlentorin koulun rehtoriin Detlev Soebääriin jo aikaisemmin. Hän on vieraillut Hämeenlinnassa muistaakseni neljä kertaa ja minä siellä pari kertaa. Viime keväänä sovimme, että laitamme uuden vaihteen päälle yhteistyössämme. Sovimme, että joka syksy kaksi heidän opettajaa vierailee Ojoisten koululla ja kaksi meidän opettajaa Hehlentorin koululla Cellessä.
Näin myös tapahtui.
Lokakuussa kaksi opettajaa, Bianca ja Evelyn, saapuivat Hämeenlinnaan ollakseen vieraanamme koko viikon. Kustannusten minimoimiseksi olimme sopineet kotimajoituksen; opettajamme majoittivat saksalaisrouvat kotiinsa. Käytän tuttavallisesti suomalaiseen tapaan heistä vain etunimiä.
He tiesivät etukäteen, että meidän tapamme on käyttää usein vain etunimiä, mutta olivat silti hämmentyneitä ja hieman järkyttyneitäkin, kun minä käytin heidän rehtoristaan nimeä Detlev. He kertoivat, etteivät koskaan milloinkaan käytä esimiehestään nimeä Detlev, vaan aina Herr Soebäär. Sanoin, että täällä ei koskaan milloinkaan käytetä minusta nimeä herra Rangell, vaan Pasi tai rehtori. Varovasti he sitten totuttelivat sanomaan Pasi… Se on niitä kulttuurieroja…

No, niin. Asiaan. Laadimme heille vierailulukujärjestyksen heidän mielenkiintonsa mukaisesti. He olivat kiinnostuneita ”kaikesta”, mutta erityisesti yhteisopettajuusluokistamme. Viikon ajan he vierailivat luokissamme, mutta laajemman kuvan saamiseksi vein heidät myös Hirsimäen kouluun, jossa on tällä hetkellä Hämeenlinnan parasta yhteistyötä päiväkodin ja koulun välillä. Se oli heistä hyvin mielenkiintoista, koska Saksassa ei perinteisesti ole minkäänlaista yhteistyötä tai toimintaa päiväkodin ja koulun välillä. Aikaisempien Suomen vierailujen tuloksena heillä on nyt yksi yhteistyöprojekti alkanut.

Vieraamme kävivät myös pienluokissamme. Saksassa ei ole ns. pienluokkia eikä erityisopetusta tunneta juuri lainkaan. Saksalaisvieraamme tiesivät, että Cellessä ”jossain on vammaisia lapsia, mutta heillä on eri koulut”. Eivät siis tienneet asiasta oikein mitään. Hieman toistan itseäni (aikaisempi blogini Saksasta), mutta heillä ei ole oppilashuollollista työtä, ei pienluokkia, ei erityisopettajia kouluissa eikä muutenkaan juuri mitään tukea sitä kaipaaville.
Bianca ja Evelyn kävivät siis yleisopetuksen lisäksi evy-pienluokissamme sekä eräässä eha-luokassamme. Viimeisenä vierailupäivänä he halusivat tutustua vielä autismiopetukseemme. Pienluokkien vierailun jälkeen vieraamme olivat jo hyvin vaikuttuneita tavastamme huolehtia kaikenlaisista oppilaista, mutta vierailu autismi-ryhmässä aiheutti heissä suuria tunteita. Seurasimme opetusta jonkin aikaa. Sitten eräs pieni poika tuli eteemme, katsoi ylöspäin vieraitamme kasvoihin ja sanoi: Guten tag! Sen jälkeen hän kääntyi, käveli takaisin paikalleen. Tilanne oli erittäin vaikuttava, sitä on vaikea kuvata kirjoittamalla. Toinen vieraistamme alkoi itkeä välittömästi ja toinen pyyhki silmäkulmiaan. Kysyin, että mikä hätänä? Vieraamme kertoivat, että he eivät pystyneet mielikuvituksissakaan kuvittelemaan, minkälaista autismiopetus on. He olivat äärimmäisen vaikuttuneita siitä, että samassa koulussa huolehditaan laadukkaasti kaikista oppilaista; yleisopetuksen ja erilaisten pienluokkien oppilaista. Kuinka lämmintä, hyvin resurssoitua ja oppilaita arvostavaa toimintaa. He ylistävät järjestelmäämme niin, että poskiani rupesi kuumottamaan.
Olen erittäin ylpeä koulumme osaavasta opettaja- ja ohjaajakunnasta!

Tämän jälkeen vein heidät vielä tutustumaan Ahveniston kouluun, jotta he saisivat kuvan myös yläkoulun arjesta. Siellä ihastelivat koulun siisteyttä ja visuaalista kauneutta. He kertoivat, että täällä Suomessa opetus todella lähtee oppilaista ja heidän tarpeistaan, ei opettajista tai opetusmenetelmistä.

Ahveniston reissun jälkeen oli hyvästien aika. Kiitospuheessaan he vielä kertoivat, että Hämeenlinnan reissu on ollut heille järisyttävä kokemus. Suomi ei heidän arvionsa mukaan turhaan ole koulutusasioissa maailman paras. Heillä ongelmiin on yritetty saada ratkaisuja opetusmenetelmien uudistamisen kautta, mutta kotiin viemisiksi aikovat viedä ajatuksen siitä, että opetuksen tarkastelun tulee lähteä oppilaiden tarpeista, ei opettajan opetusmenetelmien kokeiluista. Oli erittäin mielenkiintoista kuulla heidän arvioitaan koulustamme, varsinkin kun ne olivat niin positiivisia…
Samalla koneella heidän kanssaan Saksan lähti kaksi meidän opettajaamme vastavierailulle. Heillä on ollut myös huikea matka monine kokemuksineen. Erja ja Heidi kertovat kokemuksistaan matkakertomuksessaan, joka ilmestyy koulumme nettisivuille viikolla 46. Kannattaa lukea!
Kokemukset ja opit vierailuista olivat niin hyviä, että jatkamme ilman muuta toimintaamme ensi vuonna. Pyrimme järjestämään myös yhteisen seminaarin, jossa kokemuksia vaihdetaan ja opitaan toisiltamme syvällisemmin. Tulemme pohtimaan opettajien kanssa myös mahdollisuutta saada oppilaat vähitellen mukaan aitoon yhteistyöhön saksalaisen ystävyyskoulumme kanssa. Meillähän on mm. saksan lukijoita; eiköhän siitä jotakin synny…
Vaikka kansainvälinen yhteistyö on ”tilanteen ollessa päällä” välillä raskasta, mutta silti todella antoisaa!