Sivut

Juttuja Seminaarin koululta ja oikeastaan mistä vain

Aloitin tämän blogin kirjoittamisen aikoinaan jo Ojoisten koululla ja jatkoin Seminaarilla. Blogi on ollut pitkään telakalla, kunnes huhtikuussa 2014 into kirjoittamiseen syttyi jälleen. Wanhat jutut löydät sivustolta, uusiakin rupeaa nyt tulemaan.
Seminaarin koulun luomisen yhteydessä kirjoittamani informatiiviset sivut olen poistanut.


Kirjoitan pääasiassa kouluelämään liittyvistä monenlaisista asioista, mutta muutkin asiat kiinnostavat.

Hienoa, jos olet kiinnostunut vierailemaan sivuillani. Palautetta otan mielelläni vastaan sähköpostiini pasi.rangell@hameenlinna.fi

maanantai 7. maaliskuuta 2011

Hyvin meni!

Siis minun näkökulmastani. Tulin valituksi Ojoisten koulun rehtorin virkaan. Olen siitä erittäin ylpeä ja iloinen. Halusin jatkaa työntekoa mahtavan henkilökunnan ja mukavien oppilaiden ja huoltajien parissa.

Haastattelupäivä alkoi klo 9 palvelujohtaja Mika Mäkelän ja palvelutuotantojohtaja Päivi Raukon johtamalla haastattelutuokiolla. Tosin tuokio venähti yli tunnin mittaiseksi.
Haastattelu oli hyvä kokemus. Sain kertoa mm. kehittämissuunnitelmista, vanhoista kehittämisjutuistani, tulevaisuuden visioista, mielipiteitäni modernista koulunpidosta sekä tietysti vastauksia itseeni henkilönä koskeviin kysymyksiin ja omaan historiaani. Yleisopetuksen ja erityisopetuksen yhteiselosta puhuimme paljon; kuinka on mennyt ja mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Olimme hyvin samaa mieltä siitä, että erityis- ja yleisopetuksen oleminen saman katon alla on ehdottomasti nykyaikainen ja kaikkia hyödyttävä koulunpitotapa. Niiden rinnakkaiselo ja molempien kehittäminen yhdessä ja erikseen on suuria tehtäviämme.
Sain kertoa myös hauskan jutun. Sain joulun jälkeen viestin Koreasta. Haluaisimmeko ottaa vastaan 24 korealaista opettajaa ja rehtoria vierailun merkeissä? He haluaisivat tutustua hyvään suomalaiseen kouluun. Vastasin, että ilman muuta, tervetuloa. Pyysin vahvistusta vierailulle ja mistä asioista he olisivat erityisen kiinnostuneita. Vastaus tuli, että viestini oli mennyt perille, mutta vahvistusta vierailulle ei tullut. Ajattelin, että no, ne olivat menneet sitten johonkin toiseen kouluun ja unohdin koko jutun.
Päivää ennen haastatteluani, olin juuri avannut tietokoneeni aamulla, kun huoneeni oveen koputettiin. Avasin oven ja oven takana oli korealaisnainen.” Good morning, we are here now”. Nielaisin kerran ja sanoin: ”Ok, can you please wait a moment, I´ll come in two minutes. 24 korealaista odotteli käytävällä kamerat kaulassa. Ei siinä mitään, katsoin tyhjän luokan, ohjasin vieraat sinne ja eikun vierailu käyntiin. Nyt naurattaa, mutta silloin oli hymy aluksi aika tiukalla… Tämä juttu oli osa kansainvälisyyskysymykseen liittyvää vastaustani…

Haastattelu oli kaikin puolin hyvä. Siinä joutuu aina laittamaan myös omia ajatuksia järjestykseen ja pohtimaan huolella missä mennään ja mihin ollaan menossa.
Iltapäivällä klo 14 jälkeen oli henkilökunnan haastattelun vuoro. Kiperiä ja hyviä kysymyksiä tulikin. Visioni ja ajatukseni koulunpidosta olivat aika hyvin henkilökunnan tiedossa jo, mutta hyviä kysymyksiä tuli minusta henkilönä. Joutui tutkailemaan itseään myös henkilönä, ei pelkkänä reksinä. Harvoin haastattelutilanteessa tulee niin henkilökohtaisia kysymyksiä, koska haastattelijat eivät yleensä tunne haastateltavaa jo valmiiksi. Tilanne ei ollut lainkaan epämiellyttävä, joka kertoo avoimista väleistämme. Tällainen pohdiskelu ja keskustelu tekisi hyvää välillä meille kaikille. Toki kysyttiin paljon muutakin. Hyviä kysymyksiä.
Ajattelin oikeastaan jo ennen henkilökunnan haastattelua, että tällainen ”kyselytunti” voisi olla hyvä joka vuosi. Henkilökunta saisi kysyä mitä huvittaa ja joutuisin kaikkien edessä vastailemaan. Mielenkiintoista! Toimii, jos ilmapiiri on hyvä. Meillä siis toimii!
Tämä on mukavaa ja mielenkiintoista työtä. Nyt on ensi vuoden suunnittelu jo kiivaana käynnissä. Moni palikka lukuvuoden suunnittelun palapelissä odottaa vielä paikkaansa.
Muuten, joutuessani itse konkreettisesti testiin, palkkaisiko työnantaja minut uudestaan nykyiseen tehtävääni, kysyn samaa sinulta: Oletko koskaan miettinyt, palkkaisiko työnantajasi sinut tänään uudestaan?
Linkki hyvään juttuun tämän asian tiimoilta:
http://www.talouselama.fi/blogit/fondian_blogi/article584416.ece