Sivut

Juttuja Seminaarin koululta ja oikeastaan mistä vain

Aloitin tämän blogin kirjoittamisen aikoinaan jo Ojoisten koululla ja jatkoin Seminaarilla. Blogi on ollut pitkään telakalla, kunnes huhtikuussa 2014 into kirjoittamiseen syttyi jälleen. Wanhat jutut löydät sivustolta, uusiakin rupeaa nyt tulemaan.
Seminaarin koulun luomisen yhteydessä kirjoittamani informatiiviset sivut olen poistanut.


Kirjoitan pääasiassa kouluelämään liittyvistä monenlaisista asioista, mutta muutkin asiat kiinnostavat.

Hienoa, jos olet kiinnostunut vierailemaan sivuillani. Palautetta otan mielelläni vastaan sähköpostiini pasi.rangell@hameenlinna.fi

sunnuntai 16. lokakuuta 2011

Erityisopetuksen ennätys

Ennätys erityisopetuksessa. Tällainen otsikko oli Suomen kuvalehdessä numerossa 41. Mistä ennätyksestä oikein on kysymys? Lainaan lyhyesti Kuvalehteä: ”Vuosina 1995-2010 erityisopetuksen oppilaiden määrä lähes kolminkertaistui vajaasta kolmesta prosentista 8,5 prosenttiin.”Lehden tietojen mukaan se on maailmanennätys. Tällä kertaa kyse ei ole positiivisesta ennätyksestä, ainakaan kokoisuudessaan. Kuvalehden mukaan monessa muussa maassa on toisin. Esim. Islannissa, Norjassa, Espanjassa ja Portugalissa erityisopetukseen siirrettyjä on alle 1 %. Eroa selittää se, että mm. näissä maissa erityisoppilaat ovat vammaisia, meillä suurin syy erityisopetussiirtoihin on oppimisvaikeudet. Suomessa koko erityisen tuen ideologia ajatellaan aivan toisista lähtökohdista.

Kyseisessä artikkelissa erityispedagogiikan professori Timo Saloviita sanoo: ”Siirto erityisopetukseen on lapsen eristämistä ja syrjimistä.” Aika kovaa tekstiä, mitäköhän tällä tarkoitetaan? Hän jatkaa: ”Jokaisella on oikeus kuulua yhteiskuntaan, mutta meillä poikkeaviksi koetut lapset syrjitään erityisluokalle.” Miettimisen aihetta professori Saloviidan lauseiden lisäksi antaa tieto, että viime vuonna 11,5 % pojista oli siirretty erityisopetukseen, tytöistä 5,5 %. Poikien kohdalla luku on valtavan suuri ja herättää monia kysymyksiä. Onko vika pojissa? Miksi pojista noin suuri määrä on erityisopetuksen piirissä? Onko ns. vaikeita oppilaita siivottu pois silmistä, pois ns. tavalliselta luokalta erityisluokkaan? Vai tarvitsevatko pojat todella noin paljon enemmän erityistä tukea kuin tytöt?
Itse uskon, että sellaisissa kunnissa, joissa vielä on erikseen erityiskouluja, tarvitaan kouluihin luonnollisesti oppilaita. Tämä saattaa nostaa määriä. Vastaus voi olla myös raha. Vuonna 2007 keskimääräinen yksikköhinta yhtä oppilasta kohden oli 5343 €. Kunnat saivat erityisoppilaasta noin 1,5 kertaisen tuen verrattuna yleisopetuksen oppilaaseen. Tämä on houkutellut tekemään löysin perustein erityisopetuspäätöksiä. Vuoden 2010 alusta tämä korotus on poistunut. Olen varma, että se tulee näkymään siirtojen määrissä laskevana.

Lehtiartikkelissa käytetään sulavasti vanhoja ja uusia termejä sekaisin. Nykyään meillä ei ole enää erityisopetukseen siirtoja vaan siirrämme erityisen tuen piiriin.

Mikä sitten olisi oikea vaihtoehto? Pitäisikö kaikki erityisen tuen piiriin siirretyt oppilaat ottaa tuen piiristä pois, kuten professori sanoo? Miksei, jos perusopetukseen lisätään valtavasti resursseja, jolloin erilaiset tuen tarvitsijat voidaan ottaa huomioon. Lienee utopiaa tässä ja tulevassakin taloustilanteessa. Jos resursseja tällaiseen uuteen käytäntöön ei saataisi, kärsijöinä olisivat erityisesti ennen erityisen tuen piirissä olleet oppilaat. He jäisivät vaille todellista tukea.
Professorin ajatus on kaunis, mutta vaatisi valtavan muutoksen nykyiseen opetustapahtumaan luokissa. Se vaatisi myös massiivista resurssien lisäämistä; luokkakoot pitäisi laskea dramaattisesti ja aikuisten määrä, sekä opettajien että kouluohjaajien määrä luokissa nousisi. Ajatuksena sinänsä se on huikean hieno ja tasa-arvoinen. Asiassa on tietysti monta puolta. Olisiko se kaikkien erityisen tuen piirissä olevien oppilaiden etu? Monien kyllä, mutta ei läheskään kaikkien.

Mielestäni meidän koulussa ollaan oikealla tiellä. Meillä on kyllä edelleen erityisen tuen pienluokkia, mutta olemme saman katon alla ja olemme oikeasti yhtä koulua. Yleisopetuksen pienluokkamme ovat yhtä lukuun ottamatta yhteisopettajuudessa, jossa todellakin kaikki ovat yhdessä luokassa ja aikuisia on kolme (luokanopettaja, erityisluokanopettaja ja kouluohjaaja). Se on oikea tie. Mutta entä ns. eha- ja aut-pienluokkalaisemme? Olisiko heidän etunsa, jos heidät sijoitettaisiin yleisopetuksen luokkaan? Jossain tapauksissa, joissain aineissa ehkä, mutta kokonaisuutena ajatellen en usko, että se olisi heidän etunsa. Hämeenlinnassa lasten ei tarvitse mennä erityiskouluun ja hyvä niin. Poikkeuksen tekevät vaikeasti kehitysvammaiset lapset. He käyvät koulua Saaristen koululla. Mikseivät hekin voisi olla saman katon alla muiden kanssa?
Meidän kaikkien etu on se, että oppilaat ovat luonnollisesti tekemisissä toistensa kanssa ja oppivat hyväksymään toisensa sellaisina kuin he ovat. Tunti tunnilta ja oppilas oppilaalta on pohdittu, missä aineessa esim. pienluokan oppilaan on hyvä olla missäkin ryhmässä. Tämä toimii myös toisin päin. Yleisopetuksen oppilaan on hyvä tietyissä aineissa olla mukana pienluokan tunnilla, missä hän saa yksilöllisempää opetusta.

Meidän koulumme etu on siinä, että meillä on monenlaisia luokkia, jotka tekevät yhteistyötä ilman raja-aitoja aidosti oppilaan etua katsoen. Voimme koulun sisällä siirtää oppilaita luokasta toiseen vaikka vain yhdessä aineessa tai tehdä koesiirtoja toisenlaiseen ryhmään.

Minusta on vaikea ymmärtää, että joissakin kunnissa on vielä erikseen erityiskouluja. Kävin Hyvinkäällä koulussa, jossa saman rakennuksen yläkerrassa on erityiskoulu ja alakerrassa tavallisten oppilaiden koulu. Kummallakin koululla on oma hallintonsa, omat rehtorit ja minimaalisen vähän yhteistyötä. Miksi oppilaan pitäisi mennä eri kouluun kun kaverit, jos hänellä on oppimisvaikeuksia? Pistää oikeastaan vähän vihaksi. Kun Suomessa on vielä mahdollista joittenkin kuntien pitää erikseen erityiskouluja, niin on todettava, että kirveellä on töitä!

Se on syrjintää, että lapsi laitetaan erityiskouluun. Se on tarkemmin ajatellen suorastaan vastenmielistä, jäänne jostain kaukaa. Kaikkien lasten tulisi päästä ehdottomasti samaan kouluun, mutta koulun sisällä voi olla erilaisia ryhmiä. Kaikkien ei tarvitse olla samanlaisessa ryhmässä. Avarakatseiset opettajat ja ohjaajat tekevät moniammatillista yhteistyötä aidosti oppilaan etua tavoitellen. Oppilaan eri vaihtoehdot ja mahdollisuudet sijaitsevat samassa koulussa ja lokerointi erityisen tuen luokkiin ja tavallisiin luokkiin on minimaalista ja mahdollisimman huomaamatonta. Sellainen on hyvä koulu.