Maratonille ja takaisin

Ajattelin välillä kirjoittaa vähän juoksuaiheista juttua.

Alkutalvesta jo päätettiin, että kevään kovempi juoksuaiheinen koitos on tänä vuonna Nordea Riga marathon, Riikassa, Latviassa. Lauantaiaamuna 21.5. aikaisin aamulla starttasi Joken tallin juoksuporukka bussilla ensin Helsinkiin ja sieltä Tallinnan kautta kohti Riikaa.
Omat fiilikset olivat aika epävarmat, koska olin ollut kovassa flunssassa viime sunnuntaista asti. Kuumetta oli onneksi vain vähän, mutta vatsatauti ja kova nuha häiritsivät valmistautumista. Koko talven olin harjoitellut enemmän kuin koskaan ja sitten iski flunssa viikkoa ennen koitosta. Mielestäni epäreilua. No, matkalle päätin silti lähteä.

Startti oli mulle sopivaan aikaan, 8.30 sunnuntaiaamuna. Uskoin kokenutta juoksijakaveriani, joka sanoi, että ei kannata syödä oikeastaan yhtään mitään ennen juoksua. Söin yhden paahtoleivän ja kupillisen teetä klo 6 aamulla. Normaali aamupala puuroineen, jogurtteineen, leipineen oli muuttunut yhdeksi vaaleaksi paahtoleiväksi. Kuinkahan tässä käy, kun en ole syönyt mitään, ajattelin.

Keli oli hieno, aurinko paistoi, kesäaamu parhaimmillaan. Lähtö pamahti ja yritin heti löytää oikean juoksuvauhdin. Kertasin suunnitelman,
4.08 min / km oli tarkoitus juosta, sillä pääsisi 2 h 55 min loppuaikaan. Ajattelin, että flunssasta huolimatta lähden tavoitteen mukaisesti matkaan. Jos lamppu sammuu matkalla, niin sille ei sitten mitään voi.
Matka sujui hyvin puoleen väliin. ½ maraton taittui ajassa 1.26.10. Olin siis tavoitettani edellä n. minuutin. Lähdin hyvällä mielellä toiselle kierrokselle.
30 km:n kohdalla huomasin, että nyt se alkaa, taistelu nimittäin. Aika ajoin hoin mantraa: pidä tahti, säilytä ryhti. Yritin pitää kilometriajat 4.10 tienoilla. 34 km:n kohdalla tapahtui sellaista, mitä ei mulle ole ennen tapahtunut, rupesi pyörryttämään aika reilusti ja tuntui, että yläkropasta hävisi voimat. Ajattelin, että nyt flunssa lyö takaisin.

Onneksi jalat toimivat pyörryttämisestä huolimatta, yritin siirtää huomion huonosta olosta kilometriaikojen tiiviiseen tarkkailuun. 38 km:n kohdalla huono olo helpotti ja tilalle tuli tavallinen kova uupumus. Ajattelin, että tämä tunne on tuttu kaveri, tämän kanssa olen kamppaillut usein.
Uupumus otti jo kovaa niskalenkkiä, kun saavuttiin 40 km:n tolpalle. Tiesin entuudestaan, että loppu tullaan sumussa, joten se ei yllättänyt. Näin kellosta, että jos en ihan romahda, niin ennätys tulee. Kaverit sanoivat, että 41 km:n kohdalla juoksu ei enää näyttänyt keveältä. No ei varmaan, rupesi olemaan jo tasaraha.

Oli mahtava fiilis kaartaa loppusuoralle. Oma kelloni pysähtyi aikaan 2.54.04, mutta virallisissa tuloksissa aikani oli 2.53.57, joka on 4 min 7 s / km. Omassa sarjassa, miehet 40 v, olin 7. Olin tosi tyytyväinen, tavoite alittui minuutilla ja ennätys parani yli 5 minuutilla. Toisen puolikkaan aika huononi vain vajaalla 2 minuutilla, joten taistelu uupumusta ja pyörryttämistä onnistui kohtuullisen hyvin.

Juoksun jälkeen keräilin itseäni vähän aikaan, kävelin hotellille (onneksi vain n. 500 m), suihkuun ja sängylle levyksi.
Kaverini oli oikeassa. Aamupalaa ei kannata syödä ennen juoksua. Energia pitää olla kropassa jo valmiiksi hankittuna, siksi tankataan hiilihydraattia ennen juoksua. Kisa-aamuna ruoka mahassa on vain haitaksi. Ei ollut matkalla maha- eikä muitakaan ongelmia. Asiaan kuuluvat mahakrampit, kipeät jalat yms. vaivat tulivat kaikki siis juoksun jälkeen.

Tätä kirjoittaessa on maanantai ja olemme matkalla bussilla kohti Tallinnaa, siis kotia kohti. Jalat ovat kipeät, mutta se kuuluu asiaan. Nuha on edelleen, mutta sekin juostessa näköjään vähän parani.
Fiilis on hyvä; koko porukalla juoksut onnistuivat hyvin, viikko juoksulomaa tiedossa maratonilta palautumiseen, sitten toinen viikko vain kevyttä harjoittelua ja sitten taas kohti uusia seikkailuja!
Kesällä voisi hankkia lisää kokemuksia ratakisoista lomailun ohessa…