Viime syksynä koulullamme oli saksalaisia vieraita. He tulivat Cellestä, Hämeenlinnan ystävyyskaupungista. Tutustumismatkalle hämeenlinnalaisiin kouluihin oli saapunut paikallisen Hehlentor schulen rehtori Detlev Soetbeer, pari opettajaa sekä tulkki Sara. Detlev oli Hämeenlinnassa jo neljättä kertaa ja hän on määrätietoisesti ryhtynyt tuomaan myös omia opettajiaan Suomeen opintomatkoille.
Syynä Suomen reissuille on Suomen kolminkertainen voitto kansainvälisessä Pisa-mittelössä, jossa vertaillaan eri maiden oppimistuloksia. Saksa on menestynyt niissä varsin huonosti. Surkea menestys on nostanut melkoisen myrskyn saksalaisissa medioissa. Koulujen tilaa on ruodittu jo monta vuotta ja satojen saksalaisten delegaatioiden määränpääksi on tullut koulutuksen ihmemaa, Suomi.
Näissä merkeissä siis tapasimme syksyllä. Vierailun yhteydessä Detlev kutsui minut Celleen luennoimaan suomalaisen koulutusjärjestelmän historiasta, sen menestystekijöistä sekä ennen kaikkea esi- ja alkuopetuksen yhteistyöstä ja sen käytännön toteutuksesta. Ajankohta olisi 1.3.-5.3. Detlev pyysi ottamaan mukaan opettajan, joka olisi esiopetuksen asiantuntija ja käytännössä tehnyt esi- ja alkuopetuksen yhteistyötä. Pyysin mukaan Nummen koulun Hirsimäen yksiköstä Stina Pulkkisen, jolla oli em. vaatimusten lisäksi myös sekä lastentarhanopettajan että luokanopettajan koulutukset.
Detlevin kiinnostus esi- ja alkuopetukseen johtui mm. siitä, että he olivat saaneet projektirahaa omaan hankkeeseensa, Brückenjahre – projektiin. Brückenjahre (siltavuosi) liittyy päiväkodin ja koulun väliseen nivelvaiheen luomiseen. Saksassa ei perinteisesti ole ollut minkäänlaista yhteistyötä päiväkodin ja koulun välillä ja henkilökunta on suhtautunut toisiinsa vähintäänkin epäluuloisesti. Meidät kutsuttiin siis auttamaan yhteistyön visioinnissa ja kertomaan esi- ja alkuopetuksen yhteistyön kokemuksistamme.
Aikaisempien vierailujen tuloksena Detlevillä on selkeä mielipide: Alles ist anders in Finnland. Hänestä on tullut Suomen vierailuiden jälkeen todellinen Suomen ystävä. Hänen työhuoneessaan on pieni Suomen lippu ja kuvia aikaisemmilta vierailuilta sekä iso kansio, jonka kyljessä luki Finnland.
Ei muuta kun suunnittelemaan luentoja. Huolellinen suunnittelu olisi tärkeää, koska odotukset suomalaisten vierailulle olivat suuret.
Saimme myös lupauksen, että voimme esittää luennot suomeksi ja ne tulkataan saksaksi. Sehän sopi meille; oma yläkoulun aikainen saksa ei oikein soljuvasti suju… Englanti taas on heille itselleen vaikeaa. Luentomateriaalit olivat luonnollisesti saksaksi.
Pientä pohdintaa aiheutti matkan ajankohta, hiihtoloma. No, harvoin kutsutaan ulkomaille luennoimaan, joten kutsu oli kuitenkin helppo hyväksyä.
Olen käynyt Cellessä kerran aikaisemminkin, joten tiedossani oli saksalaisen koulujärjestelmän ongelmakohdat. Kärjistäen voisi sanoa, että he ovat pisteessä, jossa suomalainen koulujärjestelmä oli vuonna 1970, siis ennen peruskoulun syntymistä. Heidän koulujärjestelmänsä erottelee lapset jatko-opintokelpoisiin ja ”käytännön ammatteihin” suuntautuviin jo neljän kouluvuoden jälkeen. Siis samoin kuin meillä aikoinaan kansakoulu/oppikoulujärjestelmässä tehtiin.
Suomalaisilla on ”aina” ollut maksuton perusopetus lämpimine ruokineen, mutta saksalaisvanhemmat joutuvat edelleen maksamaan kaiken opetusmateriaalin kirjoineen, kynineen ja vihkoineen itse. Uutta heillä on ns. vapaaehtoinen kokopäiväkoulu, johon osallistuvat saavat koulupäivän jälkeen lämpimän aterian. Ateria maksaa vanhemmille 3 € / kerta ja ei yllä tasoltaan lähellekään kouluruokaamme.
Haparoivaa erityisopetusta on ”jollain lailla tarjolla” mm. vapaaehtoisten työntekijöiden tarjoamana. Ylipäätään tuki oppilaan ja opettajan ympäriltä puuttuu lähes täysin. Ei oppilashuoltoa, ei kouluterveydenhoitoa, koulupsykologin palveluita, ei oikeastaan mitään tukipalveluita. Kun vielä vanhempien tuki ja arvostus koulua/opettajia kohtaan on vaatimatonta, ei saksalaista opettajaa käy kateeksi, paitsi palkallisesti. Opettajien kertoman mukaan vanhempien antama palaute on lähinnä syyttelyä.
Maalasin aika synkän kuvan saksalaisesta kouluarjesta, mutta valitettavasti en edes ole liioitellut.
Opettajilla on kuitenkin kova halu kehittää omaa työtään ja sitä kautta nostaa työnsä arvostusta, mutta jäykkä, osavaltiovetoinen järjestelmä on kova vastus. Jopa visionäärisen ja tarmokkaan rehtorin on vaikeaa muuttaa asioita edes omassa koulussaan, koska vaikutusmahdollisuudet ovat varsin pienet. Osavaltio valitsee jopa opettajat, reksin valta on siis minimaalinen.
Tiesin onneksi entuudestaan, että meidät kutsuneet kouluihmiset ovat tosi motivoituneita kehittymään työssään ja odottavat kovasti mitä meillä on sanottavaa ja miten Suomessa on toimittu.
Siis innokkaasti kohti Saksaa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.